Studioterapia · Tietoa minusta
Ammattitaitoa.
Inhimillistä kohtaamista.
Analyyttinen psykoterapeutti ja kuvataidepsykoterapeutti. Mielen hyvinvoinnin parissa vuodesta 1995.

Taustani ja kokemukseni
Olen analyyttinen psykoterapeutti ja kuvataidepsykoterapeutti. Mielen hyvinvoinnin parissa olen työskennellyt jo vuodesta 1995 alkaen, jolloin valmistuin sairaanhoitajaksi psykiatrisen hoitotyön linjalta.
Yli kolmen vuosikymmenen mittaisen urani aikana minulle on kertynyt laaja-alainen ja vahva työkokemus mielenterveys- ja päihdehoidosta sekä lastensuojelun eri toimipisteistä. Olen toiminut mielen hyvinvoinnin tukena niin perustasolla kuin erikoissairaanhoidossakin, ja kohdannut työssäni ihmisiä elämän eri vaiheissa – lapsista ja nuorista aina perheisiin ja työikäisiin saakka. Tämä pitkä kliininen tausta antaa vakaan pohjan ja syvän ymmärryksen terapeuttiselle työlleni.
Jatkuvaa ammatillista kehittymistä
Osaamiseni ytimessä on jatkuva ammatillinen kehittymisen halu. Valmistun vuoden 2026 lopussa analyyttiseksi paripsykoterapeutiksi (ei Kela-pätevyyttä), minkä lisäksi syvennän parhaillaan osaamistani kognitiivisen psykoterapian koulutuksessa, josta on tarkoitus valmistua syksyllä 2027. Monipuolinen viitekehysten hallinta mahdollistaa ihmismielen ja ihmissuhteiden ilmiöiden tutkimisen hyvin laaja-alaisesti ja joustavasti.
Monipuolista osaamista
Pitkän työkokemukseni ja psykoterapiakoulutusteni rinnalla hyödynnän tarpeen mukaan myös lukuisia muita urani aikana hankkimiani täydennyskoulutuksia. Olen valmistunut ratkaisu- ja voimavarakeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi (Helsingin seudun kesäyliopisto 2013) ja käynyt verkostokeskeisen perhetyön koulutuksen (2009–2010). Taustaltani löytyy myös suggestoterapian ja hypnoosin menetelmien (Suomen hypnoosiyhdistys 2007) sekä rentoutusopastuksen (2004) osaamista.
Työotteeni vastaanotolla
Nykyisessä vastaanottotyössäni Espoossa ja etänä keskityn auttamaan yli 16-vuotiaita nuoria ja aikuisia heidän mielen solmukohdissa. Työskentelyäni ohjaavat vahva ammattitaito, inhimillisyys ja turvallisen tilan luominen jokaiselle kohtaamiselle.
Tutustutaan ja keskustellaan.
Voit ottaa yhteyttä ja kertoa, millaista tukea etsit.